Grano Dieselin ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyö syvenee

Yhteistyö

Meillä on ilo jatkaa monivuotista ja laajamittaista yhteistyötä Lastenklinikoiden Kummit ry:n kanssa. Kummien virallisena yritysyhteistyökumppanina ja yrityskummina oleminen on Grano Dieselin väelle mieluinen ja korkealle arvostettava tehtävä.

Arjen askareissa kumppanuus tarkoittaa, että suunnittelemme Kummien markkinointiviestintää, koordinoimme painotuotteiden hankintaa ja prosesseja sekä olemme avuksi myös monissa muissa Kummien markkinointikampanjoissa.

”On äärimmäisen hienoa syventää yhteistyötä ja olla vahvasti mukana Kummien toiminnassa. Ja kyllä se tässä kiireisessä työarjessa aivan erityisesti mieltä lämmittää, kun pääsemme yhdessä ideoimaan Uuden Lastensairaalan edustajien ja Kummien henkilökunnan kanssa näkyvyys- ja toimintapaketteja viidelle Suomen yliopistolliselle lastenklinikalle”, toteaa Grano Dieselin toimitusjohtaja Marko Toivonen.

”Yhdessä teemme ihmeitä ja parannamme pikkupotilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana, sehän tässä on kaikkein tärkeintä ja sydämessä päällimmäisenä”, jatkaa Toivonen.

Vuonna 1993 perustettu Lastenklinikoiden Kummit ry on koko toimiaikanaan tehnyt lahjoituksia jo noin 35 miljoonan euron edestä.