Automobilausstellung! Terveiset Frankfurtista

Tapahtuma

Syksyn suurin autonäyttely Euroopassa pidetään vuorovuosin Frankfurtissa tai Pariisissa. Tänä syksynä autouutuuksia ihasteltiin Mainjoen varrella ja Saksan merkittävimmässä finanssikeskuksessa, Frankfurtissa. Olimme tietenkin paikalla.

Saksalaiset merkit olivat komeasti esillä ja päähuomion varasti Mercedes-Benz jättimäisellä osastollaan sekä tietenkin valtaisalla uutuusmallien esiinmarssillaan – tähtimerkki tulee esimerkiksi Suomessa esittelemään yli 20 uutta lataushybridiä ensi vuoden loppuun mennessä.

Näyttelyn mielenkiintoista antia oli myös Volkswagenin ID.3, kansanauton kauan odotettu sähköauto, jonka hinnan on ennustettu asettuvan Golfin kalliimman pään dieseleiden tasolle.